Mitäpä jos

Okei tä on viiminen hyödytön päivä. Kurkkupastilleja, buranaa ja outoo yskänlääkettä. 

I'm busy thinking nothing at all

Oon kipee, ulkona sataa hiton isoja lumihiutaleita, näyttää paperilta, ei sovi tohon ilmaan ollenkaan. Mun kännykkä on rikki, ei enää instagramia, ei enää facebookin selailua, ei tumblria. Kone on KRIITTISESSÄ tilassa, ei siis pahemmin sosiaalista mediaa mulle. Iteki oon iha puolikuntonen, makaan kotona, katon frendejä. Luen pääsykoemonisteita joita en ymmärrä ilman sivistyssanakirjaa.

Mut siivosin yks päivä mun kämpän, pyyhin pölyt kunnolla levysoittimen joka nurkasta ja näytin ikkunoilleki rättiä. Se oli sen jälkeen ku olin istunu Fontanan terassilla skumppalasi kädessä, sen jälkee ku olin lähteny saksan kirjotuksista minuutin yli kakstoista. Ku kerranki oli aikaa tehä ja ajatella jotai vähemmän teoreettista. 

Viikonpäivät on ihan sekasin, mulla on kaapissa vaan vähän spagettia ja alkoholiton olut minkä sain melkee vuos sitte synttärilahjaksi. Saa tulla juomaan, mä en sitä juo ku siinä ei oo mitään hyvää. Alkoholiton. Kalja.

Ootan sitä et pääsen taas elävien kirjoihin, pääsen syventymään pääsykoekirjoihin, nukkumaan niiden kanssa ja haaveilemaan ehkä jos vaikka mahdollisesta opiskelupaikasta syksyllä. En nää unia valkosesta lakista ja miljoonan euron lakkiaismekosta. Lakki tulee, joo, jee, kyllä mä sitä varten vähän töitäki tein.

Kevät kevät, hitsi ku se kestää niin vähän aikaa. Kaikki oottaa jo kesää ja silti vieläki lumihiutaleet yrittää päästä maahan asti. Kevät on kivempi ku kesä, ainaki mun mielestä, ja vaikka ihan siks et joku tykkäis keväästäki vähän eikä vaa tägäis tammikuusta lähtien ig-kuviin #waiting #for #summer. 

Nyt pitäis lukea, kirjoja blogeja lehtiä. Ihan mitä vaan. En oo lukenu Ukrainan tilanteesta neljään päivään, voi olla et Venäjä hyökkää enkä es osaa pelätä sitä. Nyt pitäis parantuu ja mennä lenkille jokirantaan ja hymyillä ku sorsat pääsee taas uimaan eikä jäädy siihen förin jättämään sulaan kohtaan.

Nyt pitäis hymyillä ihmisille ja nähdä ne eikä vaa kulkee ohi, tehä vähä jotai uutta ja poistuu mukavuusalueelta. Pistää aurinkolasit naamalle ja hyräillä kaupungilla ja kiertää kirppareita ja oottaa et opintotuki tulee ja käydä keskellä viikkoo baarissa ja olla tulemat kipeeks sen takii.

Kaks kuoromatkaa, jee, mielenkiintoset pääsykoekirjat ja ehkä vähä aktiivisempi valokuvaus, niist mun kevät on tehty! 

You are the loneliest person that I've even known

Ajattelen liikaa tai ajattelen liian vähän. Jos ajattelen liian vähän, päädyn pian ajattelemaan liikaa. Yritän aloittaa alusta, en onnistu. Yritän lähteä pakoon, palaan takaisin.

Mun ikkunalaudalla on jukkapalmu, Kimmo. Se on ollu siinä sairaan kauan, vaikka en koskaan muista antaa sille vettä. Lähen yhtäkkiä viikoksi pois ja jätän sen oman onnensa nojaan. Ripustin siihen jouluna virkatun lumihiutaleen. Silloin tällöin muistan sen olemassaolon ja kiirehdin kaatamaan sille vettä mun hienoimmasta mukista. Tulee syyllinen olo ja vannon, että muistan hoitaa Kimmoa paremmin. Enkä koskaan kuitenkaan muista. Jonain päivänä se varmaa kuolee. Jos se osais puhuu, se sanois, et mä vihaan sua. Jos se osais kävellä, se ois lähteny jo ajat sitte. Mut siinä se nököttää eikä muuta voi.

Oon koko viime syksyn vaa miettiny tulevaisuutta tiilitalojen kuvat silmissä. Mut entä kaikki mitä jää tänne? Emmä kaikkee haluu jättää tänne. Ei niin vaan voi tehdä.

Mä haluan muuttaa maalle keskelle kaupunkia

Kerroin tänään mun 3kk vanhalle pikkuveljelle, kuka oli Piispa Henrik, mitä ihmiset söi keskiajalla ja miks Viipuri ei kuulu enää Suomelle.

Sit vähän säästä. Nyt on ihan tajuttoman liukasta ja tuntuu et pitää varoo jokasta askelta. Sit ku on kerran kaatunu ja muutaman kerra horjahtanu oikeen kunnolla ni alkaa kävellä melkeen varpaillaan. Ei oo niin helppo enää luottaa siihen et askel kantaa.

I have finally seen the light

Päivät on vähän niinku kerrosjugurttii. Ärsyttävän kirpeetä ja sellast ei minkään makusta. Mut siel pohjalla on mansikkahilloo kuitenki. Ei kannata sekottaa heti ku avaa purkin.

Between the lines

Ihmiset tekee ihan hirveesti suunnitelmia. Sitten kun. Kaikkea suunnitellaan tehtäväks sitten kun. Sitten kun lukio on ohi niin muutan toiseen kaupunkiin. Sitten kun oon taas terve ni meen salille. Sitten kun saan seuraavan opintotuen ni pistän puolet säästötilille. Sitten kun koeviikko on ohi ni nään ihmisiä. Sitten kun oon iso ja mulla on rahaa ni ostan asunnon kakskerroksisesta rivitalosta jossa on valkoset korkeet seinät.

Ehkä se on järkevää tulevaisuuden pohtimista. Mutta ehkä ei. Aika monen kohdalla se on oikeesti vaan asioita pakoon juoksemista. Odotetaan vaan et kaikki muuttuu. Kun ei jakseta selvittää ihmissuhdedraamoja niin lähdetään viikonlopuksi muualle. Ihan kuin ne asiat jotenki siinä ittekseen selviäis. Kun ei jakseta tiskatat tiskejä ni lähetään kaverin nurkkiin hengailemaan. Kun ei jakseta opiskella ni kerrotaan ittellemme että opiskellaan ens jaksossa sitte. Oikeen kunnolla ja ahkerasti. 

Ei sais juosta pakoon. Koska ei ihminen jaksa loputtomiin juosta. Jossain vaiheessa on pakko istahtaa kentän laidalle huilaamaan. Ja silloin ne taakse jätetyt asiat ottaa sut kiinni. Ehkä jos johonki Etelänavalle juoksis ni sais tosiaan olla rauhassa. Mut kuka sinne haluaa? En edes mä vaikka mä sentään haluisin kaikkiin tosi outoihin paikkoihin, esim Tadzikistaniin (älkää kysykö missä se on, mä en tiedä).

Pitäis kai elää aika lailla hetkessä mut pitää kuitenkin mielessä ens vuosi. Pitäis olla joku määränpää mut pitäis myös nauttia matkasta siihen. Ja pitäis huomata kaikki pikku yksityiskohdat eikä keskittyy vaan kokonaisuuksiin. Ja jos välillä juokseeki pakoon ni ei saa juosta vaan omaan tahtiin vaan odottaa muitaki. 

Ei muuta. Ja hei kiitos ihanaa ku jaksatte lukee ja kommentoidaki vielä!!

Minä hymyilen aina enemmän kun tunnen tyhjyyden ympärillä

Siin mä hymyilemäs vuos sitte, kesäl ja nyt. Vähän pelottavaa aatella miten eri asioille mä hymyilin viel vuoski sitte.

Tänään hymyilin itekseni. Hymyilin ihmisille mut en tuntenu niitä. Hymyilin toisessa kädessä painava laukku ja toisessa musen nuottikirja.

Lainasin tänään Viron historiasta kertovan kirjan hetken mielijohteesta. Ostin kolme eri hedelmää. Ja varmistuin siitä mitä ja mihin haluan hakea opiskelemaan. Tajusin myös että oon menossa nukkumaan ja kuuntelen radio suomipoppia ku kaverit tekstaa lähtevänsä baariin ja bileisiin. Luulen et on aika välttämätöntä joskus antaa muiden juhlia ja olla ite yksin kotona, ajatella omia ajatuksia ja kuunnella niitä levyjä jotka osaa sana sanalta ulkoa.

Enää muutama hassu kuukaus. Sit toivottavasti löytyy taas ihan uusii hymyilemisen aiheita.