Me ollaan samaa tuhkaa, samaa kevyttä ilmaa

Kukaan ei loppujen lopuks voi ikinä tietää, mitä sulle kuuluu.

Kukaan ei oo näkemässä sua silloin, ku sä oot yksin. Silloin sä tunnet kaiken sen mitä ei voi tuntea silloin ku on muiden kanssa.
Kuinka helppoo on pitää kulissii yllä. Kuinka helppoo on muokata kuviin karamellivärit ja kirkkaat sävyt. Kuinka helppoo on valvoa tunteja pimeydessä.

Mut parasta on oikeiden ihmisten kanssa. Tiiäthän ne ihmiset, joiden näkeminen ihan sattumalta bussissa ilahduttaa hirveesti. Ne, joille sulla on hirveesti kerrottavaa vaikka oisitte nähny viimeks just pari päivää sitte. Tai vaikka ette ois nähny kuukausiin ni kaikki on ihan ennallaan silti. Ne ihmiset, joista sun ei tarvi luulla tai pelätä mitään, vaan sä tiiät. Sä tiiät mitä ne on ja mitä ne haluaa. Sellaset ihmiset, joiden kanssa tuntuu vähän ku ois yksin, niin hyviä tyyppejä ne on. Just sulle oikeita tyyppejä. Sellasia, joille tekee mieli kertoa kaikki ja jotka tavallaan jo tietää vaikket kertoiskaan. Ne on parhaita.

Hiljaa mieli pysyy eikä karkaa

Valon muutos. Ihmiset elää valosta. Kirkasvalolamput, kaamosmasennus. Lähdetään lomalle aurinkoon. Synkkä talvi. Kesän valoisat yöt.

Tänään on kaunis valoisa päivä olohuoneessa. Joskus alimman kerroksenkin sälekaihtimet voi avata. Valo pääsee sisään. Naapurin mummo saa taas vakoilla. Seinät on sinisemmät ku pimeessä huoneessa, jota valaisee vaan himmeät hehkulamput.

Ikuinen elämänjärjestyskontrollinhalu ei välttämättä häviä. Mut sitä voi lievittää. Täällä on siniset seinät, sininen pöytä, sininen räsymatto. Eikö sinisessä oo joku rauhoittava vaikutus. Ja vieläki on valoisaa vaikka kello on yli kolme. On sentään Suomen talvi.

Niin kliseistä ku se onki, uusi vuosi on uusi alku. Yks hassu päivä, parit raketit ja tinoista ennustettu loppuelämä. Mut nyt on valoisampaa. Sisällä ja ulkona.

Suunta on vain ylöspäin

Lupauksia. Aina vaan luvataan. Ja tosiaan tarkotetaan sitä mitä luvataan, en mä sitä epäile. Mut aika harvoin pidetään. Jonkun aikaa reippaillaan ja yritetään vierottautua someaddiktiosta, mut ei se kauaa kestä.

Uusvuos on kuitenki hitsin inspiroiva. Tavallaan tajuu, et kyllähän mä voin toteuttaa tän haaveen jos vaan haluun ja yritän tarpeeksi. 

Mä haluun yrittää tarpeeks. Mä haluun jaksaa yrittää tarpeeks. Ja toivon että te lukijatki jaksatte! Ihanaa uutta vuotta 2015!




Vuosi 2014 oli aika kreisi. Siihen sisälty esim näitä:

Iltamyöhään Robertsissa kirjotuksiin lukemista
Taidemuseon kahvilassa lukemista
Laulamista Hollannissa ja Espanjassa
Väärillä papereilla baarissa käymistä
Omilla papereilla baarissa käymistä
Hassuja öitä ja aamuja
Kyyneleitä
Pusuja
Uusia ihania ystäviä
Extempore-bileitä
Uimista ennen töiden alkua
Rauhallisia viikonloppuja
Punaviiniä
Väsyneitä luentoja
Kivoja ja vähemmän kivoja haastatteluja
Stressiä
12h päiviä yliopistolla
Laulamista
Kuorobileitä
Sukulaisten näkemistä
Trivial Pursuita
Itkua arvosanoista
Naurua
Doris-iltoja
Jatkoja

Niinpä niin. Tälle vuodelle mulla on paljon odotuksia. Niinku varmaa kaikilla muillaki. Onhan se taas uus alku vaik päivät on vaan harmaampia ja vettä sataa. 

Do me a favour, tell me to go away

Hyviä ja huonoja päiviä, kumpiaki kiitettävästi. Ehkä melkein elämäni parhaita ihmisiä, bileitä, journalistiristeily, pitkiä ilta-aamuja. Ja sitte 12h kirjastossaistumispäiviä, politiikkaa, journalismia, esseitä, kielioppia. Onhan se ny kumma ku en osaa suomee kirjottaa. 

Muutaman viikon ku vielä jaksaa ni sit saa rentoutuu. Ei oo montaa vain himym, sohva ja minä -hetkee ehtiny viime viikkoina viettää. En oo ehtiny lukee pientä suklaapuotii enkä kiertää kirppiksiä. Oon ehtiny nippa nappa haastatella ihmisiä ja kirjottaa epätoivoisesti huonoja juttuja pitkin öitä. Onhan se kivaaki joo. Tässähä sen näkee et millast työtä haluu tulevaisuudessa tehä.

Elämä on outoo mut ei kai se oo ihmekään. Tampere on paras kuitenki.

Oon tuuliajolla

Entä jos yhtäkkiä tulee niin pimeä

ettei näe eteensä

Jos kaikki mikä oli ennen niin selkeää 

hajoaa

Kyllä näitä päiviä tulee

kolmesataakuuskytviisi vuodessa

Minä opettelen näkemään sinut eri tavalla

Mut kaikki menee toisin, joku suunnittelee mua paremmin

On kai mahdotonta yrittää pitää kaikkee järjestyksessä. Mitään ylipäätään. Opintoja, ihmissuhteita, ajatuksia. Ei sellasta kalenteria oo olemassakaan johon ei ois tehty yliviivauksia ja kysymysmerkkejä ja nuolia seuraaviin päiviin. Tai ois se sit mahdollista jos kaiken kirjottais vaan varovasti lyijykynällä ja pyyhkis pois ku tulee muutoksia. Ja silloin elämä ois harmaata.

Mitä vaan voi tapahtuu. Ei nyt, ehkä joskus. Katotaan. 

Ei sellasta. Kun tekis vaan mieli tehä merkinnät mustalla stabilolla ja kiiltävän vihreellä geelikynällä. Ehkä kannattaaki. Toisaalta kumpi on parempi, tasasen harmaa vai sekavan värikäs? 

Aika on outo asia. Aika näyttää, aika parantaa, katotaan ajan kanssa. Ei se välttämättä mitään auta. Neljä vuotta, neljä päivää. Onko väliä. Ja mistä tietää mikä kannattaa unohtaa.

Sad to see you go

Nää kuvat on ihanan Vallun käsialaa! Vallun blogi on vierailemisen arvoinen, ihan vinkkinä vaan.

Olipa hauska viikonloppu. Tai oikeestaan kaks hauskaa viikonloppua putkeen. Tai on niit ollu enemmänki, mutta nä on ollu Turkuviikonloppuja. Oli tuparit ja tupa täynnä turkulaisia. Klubin tanssilattia ja meiän kämpän lattia. 

Ja viime viikonloppu, alle 24h vierailu kotikulmilla ja niin monen ihanan ihmisen tapaaminen kahvin, vuohenjuustosalaatin, punaviinin, chai latten, siiderin ja hullut päivät-karkkien merkeissä. Sitte takas tänne ja yks turkubeibi tarttu mukaan. Käytiin Viljan ja Vallun kaa kuvailemassa ja nähtiin Tamperetta uusin silmin. Syötiin Lidl-brunssia kolmelta puiston penkillä ja myöhemmin eksyttiin vohveleille. Illalla paljon yllättäviä turkulaisia tamperelaisten juhlissa ja valkoviiniksi naamioitunut punaviini. Roskan tahmeet lattiat ja matka klubin portaitten (ja juustopitsan) kautta kotiin. Voi että. 

Eli onko ihme jos mulla on ikävä Turkuun? Niin hirveest kivoja muistoja ja ihmisiä ja kaikkea. No se on kiva että voi ain palata takas hyvil mielin ja tietää, et siellä on paljon sellasta minkä takii kannattaa matkata se kaks tuntii. Perus elämä. Koko viime vuoden halusin pois, nyt kaipaan takas. En silti liikaa, vaan sopivasti.