UUSI BLOGI

Moi!! 

Tiiän että oon pitäny taas hiljaiseloa, mutta nyt on uus blogi wordpressin puolelle perustettu! Sinne siis postailen jatkossa. Yritän panostaa sekä kuvien että tekstin laatuun enemmän! Ruvetkaahan seuraamaan :-) linkki tässä:

UUSI BLOGI

It's the first of September, it was so good in June

Tän kesän aikana tajusin, ettei mikään toimi ellei osaa pitää huolta. Asiat menee rikki jos ei niistä huolehdi.

Mun pyörä on ihan hajalla. Oon ajanu sillä rotvallien yli liian kovaa enkä oo nostanu jos se on kaatunu. Kyl se vieläkin eteenpäin kulkee muttei kovin hyvin.

Mulla oli ihana jukkapalmu Kimmo kun asuin Turussa. Mut en ikinä kastellu sitä ja lopulta rei'itin sen jostain kummasta syystä. Se kuoli. Hautajaiset oli mustassa jätesäkissä muun muuttoroinan saattueessa.

Vein mun tietokoneen viime syksynä huoltoon. Siitä löyty 60 virusta ja yli 150 haittaohjelmaa. Ihan oikeesti. Mulla oli se kaks vuotta. En välittäny kun se herjas mua päivittämään virustorjuntaa. Annoin kavereiden latailla ties mitä hämäriä ohjelmia siihen. Nyt sil vois heittää vesilintua.

Muistakin asioista kannattaa pitää huolta. Meinaa ihmisistä. Ihan yhtä lailla ihmissuhteet menee rikki jos niiden eteen ei tee mitään. Ne unohtuu, ne häviää, ne muuttuu. Korjaa silloin ku vielä voi. Tai kato vierestä kun joku tosi hieno ja hyvä hajoo sun silmien edessä etkä sä koskaan tehny mitään korjatakses sen.

Ja hetken leijailin Euroopan yllä

Prahan-reissu oli kiva. Matka sisälsi

ihania taloja
sikahyvää pullaa ja glühweinia
segway-ajelun
parhaat snägärit
hitosti tupakkaa joka puolella, sisällä ja ulkona
ja tupakanhajusia vaatteita jotka tungettiin pakkaseen joka yö
eikä sekään auttanu
HYVÄÄ KALJAA enkä ees huijaa
tsekkiläisten journalistiopiskelijoiden coolin kahvilahengaustilan, josta myös sai kaljaa
sairaan hyviä kookossuklaapatukoita
öisiä katuja
tulppaaneja ja niin hyvää multaa
room-escapen, oli pelottavaa (kuollut kettu yms.)
tissibaarin
pöytäfutista
seksivälinemuseon
reggae sharkia non stoppina
liian lyhyitä yöunia
suihkun, josta oli ikkuna hotellihuoneeseen
pullonpyöritystä ja vaaratilanteen ikkunan luona
kylmiä iltoja
absinttia ja ilmapallon
slaavikyykkyjä
outoa paikallista ruokaa
ystävällisen irttarimyyjän, joka tilas meille pimeen taksin, joka ei turhia hidastellu tai väistelly
hienot haalarimerkit

Kaiken kaikkiaan ihana kaupunki. Parasta tietty oli, että reissun sai vielä viettää hyvässä seurassa (lue: vostok). Prahaan täytyy päästä uudestaan!

Ja vain se mikä on tärkeää on tärkeää myös myöhemmin

Oon tullu siihen tulokseen et on tosi tyhmää sanoa "se on vaan yks vuos sun elämästä" tai "se on vaan yks ihminen sun koko elämässä". 

Mitä me sitten odotetaan siltä "koko elämältä"?

Jos joku ihmissuhde on lopulta "vaan yks suhde sun elämässä", niin onko se minkään arvonen?

On kai nuoruudellaki merkitystä. Vai odotetaanko me, että sitte joskus nelikymppisenä siellä oikeessa elämässä vasta osataan suhteuttaa asioita toisiinsa. Että silloin vasta tiedetään, mikä on pitkä aika olla erossa rakkaista tai mikä on oikea suhde.

Voihan se niinki olla. Että nyt koettu suru ei oo mitään verrattuna tuleviin. Että nyt koetut ilot ei oo mitään verrattuna tuleviin.

Joo, ehkä mulla on edessä vielä yli 60 vuotta. Mutta tarkottaako se, että oon vasta 18 vuotias sitä, että mulla on koko elämä edessä? Että en oo kokenut mitään vielä?

Mitä nää sit on. Nää kaikkien ihmisten ilot ja surut, ihmissuhdedraamat, opinnot, perheasiat, kaikki. Eiks ne kuitenkin oo just sitä elämää itteään. Eiks pitäis yrittää rakastaa nyt eikä torjua siks että "löydän joskus paremmankin"?

Se on lohduttamisreaktio. Ku kaveri eroaa kahden vuoden suhteesta ja harmittelee sitä, miten tuhlas aikaa väärään ihmiseen, mä sanon: "Hei, et sä kuole. Loppujen lopuks ne oli vaa kaks vuotta sun elämästä. Mieti kuin monta on jäljellä".

Mut ei se oo niin. Ei nuoruutta saa ikinä takas. Mut mikä sit on tärkeetä? Mitä me odotetaan, mitä varten me eletään, onks sit muka odottamassa jotain suurempaa. Ja mitä pitäis sanoo kun sattuu jotain ikävää ja tuntuu et koko elämä on ihan pilalla. "Hei, ei se mitään. Pahempaa on kuitenki tulossa."

Oon aina inhonnu sanontaa "Life is like a box of chocolates. You never know what you're gonna get". Öö, kun sä ostat suklaarasian, sä tasan tiiät mitä siellä on. Camoon. Sen näkee siit rasian kannestaki.

Ei elämä oo mikään suklaalaatikko. Eihän sitä tiedä, mitä 20 vuoden päästä tapahtuu.

Mut sitäkään ei tiedä, tuutko sä koskaan enää hymyilemään yhtä leveesti ku silloin, ku kävelet mummun kanssa sienimetsässä rankan bileviikon jälkeen. Eikä sitä tiiä, onko se sohva jolla nyt makaat pehmeempi ku ne joilla tuut myöhemmin makaamaan. Eikä sitä, itkitkö sä viimeksi enemmän ku sun tarvitsee enää koskaan itkeä. Kaikki on suhteellista, mutta elämä nyt on elämää itsessään. Ei se elämä, joka on ajatuksissa omakotitalon, valkoisten seinien ja hyvin tienaavan puolison muodossa. Siihen on aikaa, sitä ei välttämättä tule. Sitä on turha miettiä nyt.

Tää ilta on vaan yks ilta mun elämästä, niin oli eilinenkin. Mut on tälläkin väliä.

Me ollaan samaa tuhkaa, samaa kevyttä ilmaa

Kukaan ei loppujen lopuks voi ikinä tietää, mitä sulle kuuluu.

Kukaan ei oo näkemässä sua silloin, ku sä oot yksin. Silloin sä tunnet kaiken sen mitä ei voi tuntea silloin ku on muiden kanssa.
Kuinka helppoo on pitää kulissii yllä. Kuinka helppoo on muokata kuviin karamellivärit ja kirkkaat sävyt. Kuinka helppoo on valvoa tunteja pimeydessä.

Mut parasta on oikeiden ihmisten kanssa. Tiiäthän ne ihmiset, joiden näkeminen ihan sattumalta bussissa ilahduttaa hirveesti. Ne, joille sulla on hirveesti kerrottavaa vaikka oisitte nähny viimeks just pari päivää sitte. Tai vaikka ette ois nähny kuukausiin ni kaikki on ihan ennallaan silti. Ne ihmiset, joista sun ei tarvi luulla tai pelätä mitään, vaan sä tiiät. Sä tiiät mitä ne on ja mitä ne haluaa. Sellaset ihmiset, joiden kanssa tuntuu vähän ku ois yksin, niin hyviä tyyppejä ne on. Just sulle oikeita tyyppejä. Sellasia, joille tekee mieli kertoa kaikki ja jotka tavallaan jo tietää vaikket kertoiskaan. Ne on parhaita.

Hiljaa mieli pysyy eikä karkaa

Valon muutos. Ihmiset elää valosta. Kirkasvalolamput, kaamosmasennus. Lähdetään lomalle aurinkoon. Synkkä talvi. Kesän valoisat yöt.

Tänään on kaunis valoisa päivä olohuoneessa. Joskus alimman kerroksenkin sälekaihtimet voi avata. Valo pääsee sisään. Naapurin mummo saa taas vakoilla. Seinät on sinisemmät ku pimeessä huoneessa, jota valaisee vaan himmeät hehkulamput.

Ikuinen elämänjärjestyskontrollinhalu ei välttämättä häviä. Mut sitä voi lievittää. Täällä on siniset seinät, sininen pöytä, sininen räsymatto. Eikö sinisessä oo joku rauhoittava vaikutus. Ja vieläki on valoisaa vaikka kello on yli kolme. On sentään Suomen talvi.

Niin kliseistä ku se onki, uusi vuosi on uusi alku. Yks hassu päivä, parit raketit ja tinoista ennustettu loppuelämä. Mut nyt on valoisampaa. Sisällä ja ulkona.

Suunta on vain ylöspäin

Lupauksia. Aina vaan luvataan. Ja tosiaan tarkotetaan sitä mitä luvataan, en mä sitä epäile. Mut aika harvoin pidetään. Jonkun aikaa reippaillaan ja yritetään vierottautua someaddiktiosta, mut ei se kauaa kestä.

Uusvuos on kuitenki hitsin inspiroiva. Tavallaan tajuu, et kyllähän mä voin toteuttaa tän haaveen jos vaan haluun ja yritän tarpeeksi. 

Mä haluun yrittää tarpeeks. Mä haluun jaksaa yrittää tarpeeks. Ja toivon että te lukijatki jaksatte! Ihanaa uutta vuotta 2015!




Vuosi 2014 oli aika kreisi. Siihen sisälty esim näitä:

Iltamyöhään Robertsissa kirjotuksiin lukemista
Taidemuseon kahvilassa lukemista
Laulamista Hollannissa ja Espanjassa
Väärillä papereilla baarissa käymistä
Omilla papereilla baarissa käymistä
Hassuja öitä ja aamuja
Kyyneleitä
Pusuja
Uusia ihania ystäviä
Extempore-bileitä
Uimista ennen töiden alkua
Rauhallisia viikonloppuja
Punaviiniä
Väsyneitä luentoja
Kivoja ja vähemmän kivoja haastatteluja
Stressiä
12h päiviä yliopistolla
Laulamista
Kuorobileitä
Sukulaisten näkemistä
Trivial Pursuita
Itkua arvosanoista
Naurua
Doris-iltoja
Jatkoja

Niinpä niin. Tälle vuodelle mulla on paljon odotuksia. Niinku varmaa kaikilla muillaki. Onhan se taas uus alku vaik päivät on vaan harmaampia ja vettä sataa.