Okei. Mistäköhän alottaisin.
Oon nyt asunu noin kuus viikkoo Tampereella.
Oon ollu kipee tarkalleen ottaen tokasta "koulu"päivästä lähtien. Mut se ei oo estäny kaupunkisuunnistusta tai fuksiaisia tai doris-iltoja.
Näinä kuutena viikkona on tapahtunu varmaa enemmän ku koskaan ennen kuuden viikon aikana. Mä oon saanu ihan hirveen paljon ihania kavereita ja oon vieläki joka päivä yllättyny siitä kuin hyviä ystäviä tässä ajassa voi oikeesti saada! Miten on mahdollista löytää niin samanhenkisiä ihmisiä, sellasia joiden kanssa voi bailata pilkkuun asti, selittää teekkareille humanismista ja maailman ylikansoittumisesta ja syödä ihan liikaa lettuja omenahillolla ja kanelilla.
Näinä kuutena viikkona oon nukkunu ihan liian vähän. Mut oon käyttäny hereilläoloajan hyvin. Oon tanssinu, nauranu, laulanu. Oon juonu punaviiniä muovimukista ja fisuja fisujen perään. Oon eksyny Kalevanpuistoon. Oon syöny maailman ihaninta frozen jugurttia. Oon oppinu kirjottamaan samppanja ja sortsit ja sakki. (En kirjota niitä noin koska oon rebel). Oon soittanu hämähäkkimiehelle ja tehny paskoja harjotusuutisia. Oon nukkunu luennoilla.
Oon myös tajunnu et opiskelen niin oikeeta alaa. On ihanaa opiskella sitä sellasten ihmisten kanssa, jotka oikeesti kans haluaa sitä. Ihanaa ku on muitaki ihmisiä jotka haluu lähtee reilaamaan Itä-Eurooppaan ja jotka haluu lukee Venäjän historiaa. Ihmisiä jotka tulee mun kanssa valittamaa dj:lle miks se ei voi soittaa Arctic Monkeysia. Ihmisiä joita en ees kunnolla tunne ja silti ne on valmiita perustamaan yhessä lauluryhmän.
Oon kyllä niin usein pyöräilly onnellisena kotiin. Ehkei ny joka hetki oo ollu ihan ruusuilla tanssimista mutta en kyllä vaihtais tätä syksyä yhtään mihinkään.
