Ajattelen liikaa tai ajattelen liian vähän. Jos ajattelen liian vähän, päädyn pian ajattelemaan liikaa. Yritän aloittaa alusta, en onnistu. Yritän lähteä pakoon, palaan takaisin.
Mun ikkunalaudalla on jukkapalmu, Kimmo. Se on ollu siinä sairaan kauan, vaikka en koskaan muista antaa sille vettä. Lähen yhtäkkiä viikoksi pois ja jätän sen oman onnensa nojaan. Ripustin siihen jouluna virkatun lumihiutaleen. Silloin tällöin muistan sen olemassaolon ja kiirehdin kaatamaan sille vettä mun hienoimmasta mukista. Tulee syyllinen olo ja vannon, että muistan hoitaa Kimmoa paremmin. Enkä koskaan kuitenkaan muista. Jonain päivänä se varmaa kuolee. Jos se osais puhuu, se sanois, et mä vihaan sua. Jos se osais kävellä, se ois lähteny jo ajat sitte. Mut siinä se nököttää eikä muuta voi.
Oon koko viime syksyn vaa miettiny tulevaisuutta tiilitalojen kuvat silmissä. Mut entä kaikki mitä jää tänne? Emmä kaikkee haluu jättää tänne. Ei niin vaan voi tehdä.
