Do me a favour, tell me to go away

Hyviä ja huonoja päiviä, kumpiaki kiitettävästi. Ehkä melkein elämäni parhaita ihmisiä, bileitä, journalistiristeily, pitkiä ilta-aamuja. Ja sitte 12h kirjastossaistumispäiviä, politiikkaa, journalismia, esseitä, kielioppia. Onhan se ny kumma ku en osaa suomee kirjottaa. 

Muutaman viikon ku vielä jaksaa ni sit saa rentoutuu. Ei oo montaa vain himym, sohva ja minä -hetkee ehtiny viime viikkoina viettää. En oo ehtiny lukee pientä suklaapuotii enkä kiertää kirppiksiä. Oon ehtiny nippa nappa haastatella ihmisiä ja kirjottaa epätoivoisesti huonoja juttuja pitkin öitä. Onhan se kivaaki joo. Tässähä sen näkee et millast työtä haluu tulevaisuudessa tehä.

Elämä on outoo mut ei kai se oo ihmekään. Tampere on paras kuitenki.

Oon tuuliajolla

Entä jos yhtäkkiä tulee niin pimeä

ettei näe eteensä

Jos kaikki mikä oli ennen niin selkeää 

hajoaa

Kyllä näitä päiviä tulee

kolmesataakuuskytviisi vuodessa

Minä opettelen näkemään sinut eri tavalla

Mut kaikki menee toisin, joku suunnittelee mua paremmin

On kai mahdotonta yrittää pitää kaikkee järjestyksessä. Mitään ylipäätään. Opintoja, ihmissuhteita, ajatuksia. Ei sellasta kalenteria oo olemassakaan johon ei ois tehty yliviivauksia ja kysymysmerkkejä ja nuolia seuraaviin päiviin. Tai ois se sit mahdollista jos kaiken kirjottais vaan varovasti lyijykynällä ja pyyhkis pois ku tulee muutoksia. Ja silloin elämä ois harmaata.

Mitä vaan voi tapahtuu. Ei nyt, ehkä joskus. Katotaan. 

Ei sellasta. Kun tekis vaan mieli tehä merkinnät mustalla stabilolla ja kiiltävän vihreellä geelikynällä. Ehkä kannattaaki. Toisaalta kumpi on parempi, tasasen harmaa vai sekavan värikäs? 

Aika on outo asia. Aika näyttää, aika parantaa, katotaan ajan kanssa. Ei se välttämättä mitään auta. Neljä vuotta, neljä päivää. Onko väliä. Ja mistä tietää mikä kannattaa unohtaa.

Sad to see you go

Nää kuvat on ihanan Vallun käsialaa! Vallun blogi on vierailemisen arvoinen, ihan vinkkinä vaan.

Olipa hauska viikonloppu. Tai oikeestaan kaks hauskaa viikonloppua putkeen. Tai on niit ollu enemmänki, mutta nä on ollu Turkuviikonloppuja. Oli tuparit ja tupa täynnä turkulaisia. Klubin tanssilattia ja meiän kämpän lattia. 

Ja viime viikonloppu, alle 24h vierailu kotikulmilla ja niin monen ihanan ihmisen tapaaminen kahvin, vuohenjuustosalaatin, punaviinin, chai latten, siiderin ja hullut päivät-karkkien merkeissä. Sitte takas tänne ja yks turkubeibi tarttu mukaan. Käytiin Viljan ja Vallun kaa kuvailemassa ja nähtiin Tamperetta uusin silmin. Syötiin Lidl-brunssia kolmelta puiston penkillä ja myöhemmin eksyttiin vohveleille. Illalla paljon yllättäviä turkulaisia tamperelaisten juhlissa ja valkoviiniksi naamioitunut punaviini. Roskan tahmeet lattiat ja matka klubin portaitten (ja juustopitsan) kautta kotiin. Voi että. 

Eli onko ihme jos mulla on ikävä Turkuun? Niin hirveest kivoja muistoja ja ihmisiä ja kaikkea. No se on kiva että voi ain palata takas hyvil mielin ja tietää, et siellä on paljon sellasta minkä takii kannattaa matkata se kaks tuntii. Perus elämä. Koko viime vuoden halusin pois, nyt kaipaan takas. En silti liikaa, vaan sopivasti.

What's been happening in your world

Okei. Mistäköhän alottaisin.

Oon nyt asunu noin kuus viikkoo Tampereella.

Oon ollu kipee tarkalleen ottaen tokasta "koulu"päivästä lähtien. Mut se ei oo estäny kaupunkisuunnistusta tai fuksiaisia tai doris-iltoja.

Näinä kuutena viikkona on tapahtunu varmaa enemmän ku koskaan ennen kuuden viikon aikana. Mä oon saanu ihan hirveen paljon ihania kavereita ja oon vieläki joka päivä yllättyny siitä kuin hyviä ystäviä tässä ajassa voi oikeesti saada! Miten on mahdollista löytää niin samanhenkisiä ihmisiä, sellasia joiden kanssa voi bailata pilkkuun asti, selittää teekkareille humanismista ja maailman ylikansoittumisesta ja syödä ihan liikaa lettuja omenahillolla ja kanelilla. 

Näinä kuutena viikkona oon nukkunu ihan liian vähän. Mut oon käyttäny hereilläoloajan hyvin. Oon tanssinu, nauranu, laulanu. Oon juonu punaviiniä muovimukista ja fisuja fisujen perään. Oon eksyny Kalevanpuistoon. Oon syöny maailman ihaninta frozen jugurttia. Oon oppinu kirjottamaan samppanja ja sortsit ja sakki. (En kirjota niitä noin koska oon rebel). Oon soittanu hämähäkkimiehelle ja tehny paskoja harjotusuutisia. Oon nukkunu luennoilla.

Oon myös tajunnu et opiskelen niin oikeeta alaa. On ihanaa opiskella sitä sellasten ihmisten kanssa, jotka oikeesti kans haluaa sitä. Ihanaa ku on muitaki ihmisiä jotka haluu lähtee reilaamaan Itä-Eurooppaan ja jotka haluu lukee Venäjän historiaa. Ihmisiä jotka tulee mun kanssa valittamaa dj:lle miks se ei voi soittaa Arctic Monkeysia. Ihmisiä joita en ees kunnolla tunne ja silti ne on valmiita perustamaan yhessä lauluryhmän. 

Oon kyllä niin usein pyöräilly onnellisena kotiin. Ehkei ny joka hetki oo ollu ihan ruusuilla tanssimista mutta en kyllä vaihtais tätä syksyä yhtään mihinkään.

Monta kivaa kesäkaverii

Nää teki mun tampereellemuutosta vaikeeta ja haikeeta.

Paitsi tä viimine tekee siit pelkästää vaikeeta, ei haikeeta.

Joku näistä päivistä, joku näistä öistä

Tää on ollu hyvä kesä. Sata kertaa parempi ku osasin odottaa.

Iltauinnit ystävien kanssa, aalloissa sukeltaminen ripsarit poskilla.

Pyöräily, vihdoin ilmaa jopon renkaissa ja öljyset kädet ku ketjut lähtee joka toinen päivä.

Spontaanit yökyläilyt ja hölmöt keskustelut ennen nukahtamista.

Vegasin sukulakushotit.

Liian lyhyet yöunet ennen työpäiviä.

Kesämekkokelit.

Ihana työpaikka ja sitäkin ihanammat työkaverit, se kun keittiön ovi suljetaan ja juttu kulkee valaiden penisten pituudesta Lauri Tähkään.

Ihanat uudet ystävät ja kesäillat. Yks ihana uus ystävä tuli kerran yllätysvisiitille, soitti mulle matkalla ja kysy: punasta, keltasta vai vihreetä. Valitsin vihreän. Me tehtiin vihreetä pirtelöä, maattiin lattialla ja laulettiin SMG:tä. Enpä ennen tätä kesää tienny että tällasiakin aarteita voi maailmasta (naantalista (oulusta)) löytyä. Sansku on kyllä tehny mun kesästä astetta onnellisemman!

Tän kesän muistoilla jaksaa jo aika pitkälle syksyyn.

Lauluni laulan sulle kun kesäyön aurinko laskee

Kuvissa ihana luonnonkaunis ystäväni Suvi! 

Oltiin tunnelmoimassa yks ilta ympäri jokirantaa ja turun linnaa. Kesähän vaan menee, viikonpäivien nimet korvautuu työvuoroilla (tiski, plokki jne) ja perjantai-iltasin satelevat "tuuks baariin" -kysymykset maatuu whatsappin uumeniin.

No ei ihan oikeesti, kyl mä välillä oon jossain käyny. Iltasin. Oon oon.

Mä pääsin opiskelemaan. Kumpaankin paikkaan mihin hain, tosin journalistiikkaan varasijalta vasta. Mut kumminki! Kaks kuoromatkaa ja viikon kipeysjakso sängyn pohjalla ei vissiin sit pääsykokeisiinlukua haitannu. Eikä sekään että luovutin viestinnän pääsykokeen viimisissä tehtävissä ja psyykkasin itteäni siihen että tänä vuonna ei vielä tärppää. Politiikkaan pääsin myös mutta toimittajahaaveet menee poliitikkovitsailun edelle. Pääsin opiskelemaan sitä mitä oon halunnu siitä lähtien ku hautasin lapsuuden haaveammatit (taiteilija, runoilija, laulaja, näyttelijä, kirjailija). Mut toimittajahan kuulostaa aika samalta.

Tampere kutsuu ja kaikki unelmat ja uus elämä ja mitäs kaikkee hehkutusta ny keksiä voi. Ihan täydellistä. Melkeen epätodellista.

Ympyrät sulkeutuu. Jotenki kaikki tuntuu ajottuvan just oikein, kaikki hajoo käsiin pikku hiljaa ja on hyvä päästä alta pois. Ehkä kaikkien kaverisuhteiden ei oo tarkotus kestää ikuisuuksia, ehkä jotain vanhaa täytyy jäädä pois uuden tieltä. Mut ei se mitään, mä oon todellaki niin sataprosenttisen valmis lähtemään tästä kaupungista ja rakastumaan tampereeseen. Kyl ne parhaat ihmiset säilyy läheisinä vaikka toinen muuttais jäämerelle ja toine afrikkaan.

Mulla on vain yksi ilme

mulla on vain yksi ilme se ei

ole surullinen eikä se ole iloinen se vain

jäi kasvoilleni eilen enkä viitsinyt

sitä enää muuttaa

En tee mitään
laita luuriini kiinni en
kaipaa rakkaitani en
enkä toivo että joku minua kaipaisi

mulla on vain yksi huone se ei
ole kovin suuri
syön silloin kun tulee nälkä
yleensä aina samaa
ja juhlin liikaa jos mua huvittaa

SMG - onnellinen nainen