Must tuntuu et kaikki ei oo sattumaa. Voi tapahtuu paljon siistejä asioita peräkkäin. Vähän niinku taloudessa taantumaa seuraa nousukausi. Ja just ku on alkanu hyväksyy sen ajatuksen, et ok nyt ei vaan tapahdu mitää, kaikki muuttuu taas. Just ku on järjestäny koulukirjat pinoon ja valmistautunu henkisesti vaan lukemaan ja pyyhkimään pölyjä pianon päältä, ni silloin. Silloin sitte.
Emmä tiiä onks se hyvä asia. Tai tottakai on, ku onnistuu jossain mitä on halunnu jo pitkään. Tai tapaa ihan uuden ihmisen. Me halutaan kaikkea, mutta ei osata ottaa sitä vastaan. Niin kauan, ku unelma on turvallisesti pään sisällä, se on hyvä. Mut sitte ku se on konkreettisesti sun edessä, sun kalenterissa, sun lukujärjestyksessä, sun huoneessa ja sun tulevaisuudensuunnitelmissa, se ei enää ookaan hyvä. Tai on, mut se on myös erilainen. Taitaitai. Ja yhtäkkii alkaa taas kaivata niitä aikoja, ku kaipas näitä aikoja.